Katalyytin kantaja on kiinteän katalyytin, dispergointiaineen, sideaineen, katalyytin aktiivisen komponentin negatiivisen kantajan erityinen osa ja toimii joskus kokatalyyttinä tai kokatalyyttinä. Katalyytin kantaja, joka tunnetaan myös kantajana, on yksi kantajalla olevan katalyytin komponenteista. Yleensä se on huokoinen materiaali, jolla on tietty ominaispinta-ala, ja katalyytin aktiivinen komponentti on usein kiinnittynyt siihen. Kantajaa käytetään pääasiassa aktiivisen komponentin tukemiseen, jolloin katalyytillä on erityiset fysikaaliset ominaisuudet, kun taas kantajalla itsellään ei yleensä ole katalyyttistä aktiivisuutta.
Katalyytin tukivaatimukset
1, voi laimentaa aktiivisten komponenttien, erityisesti jalometallien, tiheyttä
2, voidaan valmistaa tiettyyn muotoon
3. Aktiivisten komponenttien välistä sintrautumista voidaan estää tietyssä määrin
4, voi vastustaa myrkkyä
5. Sillä voi olla keskinäinen vaikutus aktiivisen komponentin ja pääsekatalyytin kanssa.
Katalyyttikantaja-aineen vaikutus
1, alenna katalyytin kustannuksia
2, parantaa katalyytin mekaanista lujuutta
3. Paranna katalyytin lämpöstabiilisuutta
4, lisää katalyytin aktiivisuutta ja selektiivisyyttä
5. Pidennä katalyytin käyttöikää
Useita ensisijaisia operaattoreita otetaan käyttöön
1. Aktivoitu alumiinioksidi: yleisimmin käytetty kantaja-aine teollisissa katalyyteissä. Alhainen hinta, korkea lämmönkestävyys, aktiivisten komponenttien hyvä yhteensopivuus.
2. Silikageeli: kemiallinen koostumus on SiO2. Yleensä valmistettu natriumsilikaatista (na2si3). Silikaattihappo muodostui natriumsilikaatin ja hapon vaikutuksesta. Piihapon polymerointi, kondensaatio, polymeerin rakenne on epävarma.
SiO2 on laajalti käytetty kantaja, mutta sen teollinen käyttö on vähäisempää kuin Al2O3:n, mikä johtuu valmistusvaikeuksista, heikosta affiniteetista aktiivisten komponenttien kanssa, helposta sintrautumisesta vesihöyryn kanssa ja muista vioista.
3. Piimaatti: luonnollinen SiO2. Se sisältää muutamia metallioksideja ja orgaanisia yhdisteitä, ja sen huokosrakenne ja ominaispinta-ala muuttuvat alkuperän mukaan. Ennen käyttöä on käytettävä happokäsittelyä. Yksi tapa on parantaa SiO2-pitoisuutta ja lisätä ominaispinta-alaa, ominaishuokostilavuutta ja ensisijaista huokossädettä. Toinen tapa on parantaa lämpöstabiilisuutta, ja happokäsittelyn jälkeen ominaispinta-alaa voidaan edelleen lisätä. Piiamattia käytetään pääasiassa kiintopetikatalyyttien valmistukseen.
4, aktiivihiili: pääainesosa on hiili, joka sisältää muutamia vety-, happi-, typpi- ja rikkiatomia sekä tuhkaa. Aktiivihiilellä on epäsäännöllinen kivimyllyrakenne, jonka pinnalla on karbonyyliryhmiä, kinoniryhmiä, hydroksyyliryhmiä ja karboksyyliryhmiä. Aktiivihiilelle on ominaista kehittyneet huokoset ja suuri pinta-ala, terminen stabiilius ja korkea lämpötila.
5. TiO2: sillä on kolme kidemuotoa: anataasi, levytitaani ja rutiili. Levytitaanimalmia on vaikea syntetisoida sen epävakauden vuoksi; anataasi muodostuu alhaisemmassa lämpötilassa, ja sen suhteellinen tiheys on 3,84 ja ominaispinta-ala on suurempi. Kuumennettaessa 600–1000 °C:seen anataasi muuttuu rutiiliksi, jonka suhteellinen tiheys on 4,22 ja ominaispinta-ala pieni.
6. Piikarbidi: Karbidikeramiikan sulamispiste on yli 2000 °C, ja sillä on korkea lämmönjohtavuus, korkea kovuus, vahva lämmönkestävyys ja iskunkestävyys. Happiatmosfäärissä se kuitenkin hapettuu. Siksi piikarbidia käytetään usein katalyytin kantajana korkeassa lämpötilassa.
7. Molekyyliseula: se on kiteinen silikaatti tai silikoaluminaatti, huokos- ja ontelojärjestelmä, joka koostuu pii-happi-tetraedristä tai alumiini-alumiini-tetraedristä, jotka on yhdistetty happisiltasidoksilla. Sillä on korkea lämmönkestävyys, veden lämmönkestävyys sekä happo- ja emäskestävyys.
Julkaisun aika: 10. elokuuta 2019